Sisustamista näppituntumalla

Muuton yhteydessä naisen mieli alkaa hyrräämään. Sisustuslehtiä alkaa ilmestyä salakavalasti, ensin vuoteen viereen, sitten olohuoneeseen. Lopulta ne täyttävät koko keittiönpöydän. Valkoiset A4-tulostuspaperit ovat täynnä erilaisia tuherruksia hyllyjen ja kaappien paikoista, ja kahvikupin jättämät pyöreät tahrat ovat merkkeinä rankasta työstä.

Me naiset pistämme yleensä muuton yhteydessä koko sisustuksen uusiksi - ainakin mielikuvissamme. Sanoin miehelleni, ettei etninen teema seuraa meitä enää uuteen asuntoomme. Halusin eroon punaisista sohvistamme, sekä kaikesta ruskeasta. Näin mielessäni harmaa-musta-kelta-sävyisen, minimalistisen tilan, jota koristaisi pari design-lamppua.

Kahvitahrojen täyttämät piirustukseni näyttivät aluksi hyviltä, mutta huomasin vieraantuvani niistä päivä päivältä enemmän. Minimalistinen tyyli tuntui tylsältä ja kaipasin etnistä maailmaa edes joltain osin takaisin. Päätin pitää sohvat. Ja ruskeat huonekalut. Hyvä niin. Koti ei olisi tuntunut kodilta, jos olisin sen halunnut näyttävän sisustuslehden sivulta.

Rakastan uutta kotiamme koko sydämestäni, sillä se näyttää meiltä enemmän kuin koskaan. Kahvitahroja myöten.

Kotini on minäni.

Kaupunki tuntuu niin suurelta, että sen kokonaisvaltainen hahmottaminen vie pikkukaupungin tytöltä pitkän tovin. Luen postin mukana tulevat kaupunkilehdet tarkkaan saadakseni kaupungista jotain inhimillistä ja pientä irti. Tällä viikolla paikallinen kunnallispolitikko oli asentanut torille kellon., ja eräs päiväkoti oli kehottanut vanhempia hankkimaan lapsilleen kuulosuojaimet naapuritontin aiheuttaman melusaasteen vuoksi. 

Koti alkaa muovautua taas sellaiseksi kodiksi, jossa tunnen oloni kotoisaksi. Niin, kotini on minäni. Täällä ei ole mitään, joka ei olisi minua. Täällä voin olla oma itseni. Aina.