Oma joulu

Tämä joulu on erilainen. Viime vuonna samaan aikaan asuimme vuokra-asunnossa, opiskelijaboxissa. Joulu näkyi kotonamme joulukalenterina ja muutamana kynttilänä. Pyhiksi porhalsimme lapsuudenkoteihimme ja sinkoilimme paikasta toiseen. Tänä vuonna päätimme aloittaa omat jouluperinteemme ja menisimme juuri sinne, mikä tuntuisi hyvältä. Vaihtoehtoina ovat Pariisi, Barcelona, ja ikioma kotimme!

Lisämausteena erilaiseen jouluun on kuluvan syksyn harmaus. Äitini on kärsinyt tappion syöpätaistelussa ja kuulin ensimmäistä kertaa sanan terminaalivaihe. Terminaali-sana kuulostaa jotenkin positiiviselta. Jännitytyksentäytteiseltä. Matkalle lähdössä, ehkäpä jopa sellaiselle, jonka päämäärä on pimennossa aina viimeisille minuuteille saakka. Onko sana otettu kuvaamaan syöpäpotilaiden saattohoitoa juuri tästä syystä? Halutaanko meille antaa toivo paremmasta paikasta? Ihailen äitini rauhallisuutta. Kuin hän olisi saavuttanut jotain, mitä me täysissä ruumiin ja sielun voimissa olevat emme voi edes kuvitella. Hän taitaa tietää päämääränsä, eikä terminaalissa oleminen enää jännitä.

Suru sai jatkeen toisesta surusta. Siskojeni isä menehtyi ja hautasimme hänet viikko sitten. Miten saisin syötyä heidän surunsa?

Kotikaupunkini on saanut ylleen mustan varjon, enkä ole varma, haluanko varjon alle tänä jouluna. Joulu on rauhoittumisen, ei murehtimisen aikaa. Haluan antaa miehelleni ja lapselleni lahjaksi iloisen ja rauhantäytteisen äidin ja vaimon. Itsekästä, mutta välttämätöntä.

Surullisina hetkinä löydän itseni entistä useammin sisustusblogien ja nettikauppojen pyörteistä. Ahmin Marimekon surrur-kirjaa ja ihastun kerta toisensa jälkeen koko Marimekon ihanaan olemukseen. Kuinka terapeuttisia värit ja kuviot voivat ollakkaan! Jos sinulla ei ole vielä joulukalenteria, suosittelen Marimekon joulukalenteria lämpimästi <3

Olen löytänyt jouluiloa ikävistä asioista huolimatta. Joulu löytyy sydämestä, mutta joskus sitä joutuu etsimään vähän hartaammin. Istuin tänään pitkän tovin pimeässä autossa ja kuuntelin Michael Bublén joululevyä. Taivaalta satoi vettä, mutta siitä huolimatta tunsin sen. Joulun taian.

Uuden urheilulajin riemua

Totaalinen kyllästyminen. Nimittäin kaikenmaailman jäsenyyskuntosaleihin. Niihin samanlaisiin bodypumppeihin, zumbiin ja kiireisiin ihmisiin. Liikunnan ilo näyttää kadonneen useamman kuin yhden naamalta. Suorittaminen ja timmi kroppa ovat muodostuneet pakkomielteiksi.  Missä on liikkumisen ILO?

Huomasin ajautuneeni samalle radalle männä syksynä. Hankin jäsekortin kuntosalille, ja voi sitä ahdistuksen määrää, jos en saanut itseäni vähintään neljää kertaa viikossa liikkeelle.Toiset tykkää. Minä en.

Löysin muutama kuukausi sitten uuden harrastuksen, joka tuntui pitkästä hyvältä. Sellaiselta, josta voisi jopa tulla elämäntapa. Crossfit!  Monet ovat kysyneet, mitä crossfit oikein on. Parhaimman kuvauksen lajille löysin Porvoon crossfit-seuran sivuilta:
 
"CrossFit harjoittelussa yhdistetään painonnostosta ja voimistelusta tuttuja liikkeitä, kuten kyykky, leuanveto, punnerrus, voimaveto, käsinseisontapunnerrus, tempaus, maastaveto, rinnalleveto ja erilaiset työnnöt, sekä aerobiset harjoitteet kuten juoksu ja soutu."

"CrossFit harjoitukset perustuvat skaalattavuuteen. Huippu-urheilijan ja isoäidin fyysiset tarpeet eroavat vain tasoltaan, eivät tyypiltään. Toinen hakee fyysistä ylivoimaa ja toinen fyysistä toimintakykyä. Harjoituksissa skaalataan vastusta ja intensiteettiä ohjelman pysyessä samana."

"CrossFitin tavoitteena on tehdä sinusta terve, vahva ja hyväkuntoinen lähtötasosta riippumatta. Ollaksesi kaikkea tätä, sinun tulee harjoitella kaikkia fyysisen toimintakyvyn kymmentä osa-aluetta."

1. Hengitys- ja verenkierto elimistön kestävyys
2. Lihaskestävyys
3. Voima
4. Liikkuvuus
5. Räjähtävyys
6. Nopeus
7. Koordinaatio
8. Ketteryys
9. Tasapaino
10. Tarkkuus

Crossfit-harrastus aloitetaan käymällä on ramp-kurssi, jossa kurssilaiset oppivat turvallisen lajitekniikan ja aloittavat harjoittelun. On ramp-kurssin suorittaneet saavat osallistua ohjattuihin crossfit-tunteihin kaikilla crossfit-saleilla. Vähän niinkuin greencard golfissa, sanoisin.

Ennen ensimmäistä tuntia olin silminnähden hermostunut. Näin itseni ainoana naisena jättikokoisten, treenattujen miesten keskellä. Ehkäpä miehet käyttäisivät minua painovastuksena! Toisin kuitenkin kävi. Sali täyttyi naisista ja miehistä, joiden ulkoinen habitus oli kaikkea lihasköntin ja pyylevän väliltä. Emme vertailleet toistemme vartaloita, vaan keskityimme olennaiseen - antamaan itsestämme kaiken irti.
Treenin paras ominaisuus on itsensä ylittäminen. Joka treenin jälkeen koin euforiaa hikikarpaloista ja ajoittaisista lihaskrampeista huolimatta.Olin antanut kaikkeni ja olin itsestäni ylpeä! Se, teetkö punnerrukset polvillasi vai miestenpunnerruksina, ei ole olennaista.

Otin itsestäni valokuvan ennen kurssin alkua, jotta näkisin luvatut fyysiset muutokset kurssin lopussa. Toden totta, hauikseni näytti vieraalta ja takapuoleni oli noin kymmenisen senttiä korkeammalla. Toimii!

Intensiivikurssin jälkeen jää nähtäväksi, treenaanko lajia kolme kertaa viikossa. Arjen pyörteet vetävät ihmismielen laiskaksi, ja harrastamiset jäävät helposti feispuukkaamisen ja tv:n tuijottamisen tasolle. Noloa, mutta niin totta.

Ihkuja ideoita.

Tiedättekös, siis se tunne, kun huomaat tehneesi oivalluksen. Ihan itse. Ilman mitään sisustusblogiapuja. Kyllä ihminen ilahtuu pienistä asioista! En toki kiistä, etteikö joku muukin olisi tällaisen idean keksinyt!

Siivosin lapseni huonetta ja yritin löytää ratkaisuja kirjojen säilytykseen. Iso kirjahylly ei mahdu huoneeseen, enkä tosin sellaisista edes pidä. Tämä pieni salkku on täydellisen kokoinen taaperon kirjojen säilömiseen! Salkkuja löytyy joka lähtöön, esimerkiksi  metsolan verkkokaupasta.

Toinen oivallukseni oli korvata lastenhuoneen verhot äitini tekemällä ryijyllä. En kertakaikkiaan löytänyt ferm livingin ihanaan tapettiin sointuvaa verhoa, joka miellyttäisi silmääni.

Lähden oivallusteni myötä etsimään joulumieltä. Luulenpa aloittavani musiikista. Billy Holiday ei petä koskaan.

Sisustamista näppituntumalla

Muuton yhteydessä naisen mieli alkaa hyrräämään. Sisustuslehtiä alkaa ilmestyä salakavalasti, ensin vuoteen viereen, sitten olohuoneeseen. Lopulta ne täyttävät koko keittiönpöydän. Valkoiset A4-tulostuspaperit ovat täynnä erilaisia tuherruksia hyllyjen ja kaappien paikoista, ja kahvikupin jättämät pyöreät tahrat ovat merkkeinä rankasta työstä.

Me naiset pistämme yleensä muuton yhteydessä koko sisustuksen uusiksi - ainakin mielikuvissamme. Sanoin miehelleni, ettei etninen teema seuraa meitä enää uuteen asuntoomme. Halusin eroon punaisista sohvistamme, sekä kaikesta ruskeasta. Näin mielessäni harmaa-musta-kelta-sävyisen, minimalistisen tilan, jota koristaisi pari design-lamppua.

Kahvitahrojen täyttämät piirustukseni näyttivät aluksi hyviltä, mutta huomasin vieraantuvani niistä päivä päivältä enemmän. Minimalistinen tyyli tuntui tylsältä ja kaipasin etnistä maailmaa edes joltain osin takaisin. Päätin pitää sohvat. Ja ruskeat huonekalut. Hyvä niin. Koti ei olisi tuntunut kodilta, jos olisin sen halunnut näyttävän sisustuslehden sivulta.

Rakastan uutta kotiamme koko sydämestäni, sillä se näyttää meiltä enemmän kuin koskaan. Kahvitahroja myöten.

Kotini on minäni.

Kaupunki tuntuu niin suurelta, että sen kokonaisvaltainen hahmottaminen vie pikkukaupungin tytöltä pitkän tovin. Luen postin mukana tulevat kaupunkilehdet tarkkaan saadakseni kaupungista jotain inhimillistä ja pientä irti. Tällä viikolla paikallinen kunnallispolitikko oli asentanut torille kellon., ja eräs päiväkoti oli kehottanut vanhempia hankkimaan lapsilleen kuulosuojaimet naapuritontin aiheuttaman melusaasteen vuoksi. 

Koti alkaa muovautua taas sellaiseksi kodiksi, jossa tunnen oloni kotoisaksi. Niin, kotini on minäni. Täällä ei ole mitään, joka ei olisi minua. Täällä voin olla oma itseni. Aina.

Turkulaistuminen alkakoon

Ensimmäinen blogimerkintäni antanee viitteitä muutoksesta. Muutosten myötä päätin aloittaa blogin, jota olen työstänyt mielessäni jo pitkään.

Uuden kaupungin, uuden työpaikan, uuden kodin ja uuden arjen tuomat elämänmuutokset tuovat mukanaan paljon pohdittavaa.

Muutos

Makaan patjalla olohuoneen lattialla. Parvekkeen ovi on auki. Autot tuntuvat ajavan ohitse kuin hidastetussa elokuvassa. Naapurista kuuluu tuttu joka iltainen ääni, kun ikkunaverhoja rullataan alas. Mietin kuluneita vuosia ja tutuksi tullutta opiskelukaupunkiani. Enää kaksi yötä, ja nämä äänet ovat kaukana minusta. Ne jäävät, minä lähden. Ilmassa leijuu tunnetilojen sekoittama katku.