Origameja ja hampaiden kiristelyä

Saimme kutsun lettukesteille, ja mietin kuumeisesti, mitä kivaa pientä veisin perheen kolmevuotiaalle. Oma kaksivuotiaani saisi hänestä leikkiseuraa pihalle, joten väsäsin molemmille omat rasiat, joihin saattoi kerätä vaikka mitä. Vahvistin reunoja teipeillä, joita tilasin teippitarhasta ison pinon. Rasioista tuli menestys ja molemmat viipottivat ympäri pihaa keräten rasioihinsa kaikkea kävyistä lähtien.

Otin lettukesteille mukaan teini-ikäiset pikkusiskoni, jotka saapuivat luokseni viikoksi. Meillä on mennyt kivasti, joskin aika ajoin kinastelemme tai minä toimin heidän erotuomarinaan. Heidän keskinäinen sisarussuhteensa on mutkikas. Toinen sai perheen, toinen joutui lastenkotiin. Nuorempi heistä kokee omantunnontuskia paremmasta asemastaan, vanhempi puolestaan vetää riitatilanteissa oman vähäosaisuutensa mukaan toistuvasti. Näitä riitoja on vaikea ratkoa, etenkin kun katkeruus nostaa päätään joka hetki. Molempien vanhempien menetys vuoden sisään yhdistää kuitenkin heitä molempia, ja syvällä sisimmässään molemmat ymmärtävät toisiaan.

Pitkä aika yhdessä täällä luonani on tehnyt heille hyvää, mutta olen henkisesti poikki yrittäessäni toimia jonkinnäköisenä erotuomarina tilanteessa, jolle kukaan ei mahda mitään. Ehkä olisi parempi olla hiljaa, mutta toisaalta koen velvollisuudekseni antaa tunteille sanat, jotta sisaruussuhde eheytyisi paremmaksi ja kestäväksi.

Äitienpäivänä

Tänä vuonna oli Nalle Puhin vuoro saada aamiainen vuoteeseen. Haaveilin itsekin aamiaisesta vuoteessa, mutta lapsemme viidensien oksennusten siivoaminen sai minut heltymään ja sanoin miehelleni, että voimme syödä aamiaisen yhdessä herättyämme. Mikä lie tauti iski. Aamu valkeni kuitenkin terveenä intoa puhkuen!

Sain lapseltani suloisen kortin ja kuvassa näkyvän korkki-asetelman. Omin pikku kätösin tehtyjä kaikki. Mieheltäni sain mukava:n hiuspannan, se on ihana! Tosin valitsin sen itse ;)

Laitoin äitini kuvan keittiön seinälle koko päiväksi. Tiesin, että päivä tulee olemaan ristiriitaisten tunteiden täyttämä, sillä olen ikäänkuin pakotettu muistelemaan häntä juuri tänään. Muina päivinä hän pomppaa mieleeni eri yhteyksissä. Tänään ÄITINÄ.

Olen ehkä siirtymässä vaiheeseen, jossa pystyn muistelemaan äitiäni ja aikaa ennen hänen sairauttaan. Syöpä oli vaikea ja minulle sen kohtaaminen oli traumaattista. Oman äidin katsominen sairasvuoteella tuskaa täynnä repi sisimpäni kappaleiksi ja istuin vieressä hiljaa toivoen, että joku ottaisi hänet. Samalla toivoin, ettei kohtaamisemme jäisi viimeiseksi. Kuinka ristiriitaista.

Äitienpäivänä yritin miettiä äitini persoonallisuutta. Hänen huumorintajunsa oli yhtä kiero kuin minulla. Hänen naurunsa tempaisi mukaansa. Luulen, että opin tuntemaan äitini persoonaa oman ikääntymiseni myötä. Hän oli hyvin erikoinen ja erityinen nainen, jonka tunnekirjo ja maailmankatsomus tuntui poikkeavan kaikesta, mikä meitä ympäröi. Hänen taiteilijaluonteensa vaikutti hänen persoonaansa eniten, niin hyvässä kuin pahassa.

Onko äitienpäivän tarkoituksena pohtia omaa äitiä vai omaa äitiyttä? Onko se minun juhlani äitinä, vai minun juhlani äidilleni? Tämä äitienpäivä oli tunnetasoltaan vaikea. Ehkä ensi vuosi antaa minulle suunnan. Toisaalta. Tämä on vain äitienpäivä. Ja äitienpäivä on joka päivä.

Uusi elämä

Äidin kuolemasta on pian kolme kuukautta. Ikävä valtaa mielen aika ajoin, mutta suru alkaa muuttaa muotoaan. Tällä viikolla tapahtui jotain jännittävää ja taianomaista. Olemme olleet yli vuoden ilman ehkäisyä, mutta raskaustestit ovat näyttäneet tähän mennessä vain yhtä viivaa. Emme ole varsinaisesti yrittäneet vauvaa, mutta tervetullut hän olisi jos olisi tullakseen. Tällä viikolla tekemäni testi näytti yllättäen plussaa. Olen tullut raskaaksi pian äitini kuoleman jälkeen, ja tunnen, että äitilläni oli sormensa pelissä.

Esikoiseni syntymän jälkeen koin vahvan yhteyden äitini äidin kanssa. Makasin sairaalassa lapsi rinnallani, kun tunsin jonkun koskevan kättäni. Se oli isoäitini, joka ilmiselvästi olisi lapseni suojelusenkeli. Lapsi sisälläni on saanut oman enkelinsä. Äitini.

En ole uskovainen, päinvastoin taidan olla hukassa uskontoni kanssa. Ehkä löydän sen joku päivä, ehkä en koe tarvetta siihen koskaan. Olen sanonut pienestä saakka uskovani dinosauruksiin ja suojelusenkeleihin. Mahtaako tälle uskomukselle olla nimitystä?

Kestokimppu

Kyynärpääni tähystettiin pari päivää sitten ja tunnen oloni levottomaksi jo nyt. Onneksi sain käskyn käyttää kättäni heti, joten olen voinut tehdä edes hieman juttuja. Kuten päivittää elämääni tänne.

Ostan viikottain tuoreita kukkia, sillä olen huomannut niiden voimaannuttavan vaikutuksen itseeni. Tällä viikolla kukat unohtuivat, ja päätin kyhätä kestokimpun Indiskan ihanista kynttilöistä. Aika suloinen sisustuselementti, vaikka se ei vedäkään vertoja aidoille kukille!

Kukkien lisäksi viikottaisiin rutiineihini kuuluu marimekon surrur-kirjan selailu. Tein jo yhden hameen ja toista varten on kankaat hankittuna. Viimeisin kirjan innoittama juttu on tämä kaulakoru, joka tosin jäi lyhyeksi ja tyttäreni sai sen käyttöönsä. Surrur on aivan ihana kirja sellaisellekin, joka ei halua tehdä käsitöitä. Kirja tarjoaa väriterapiaa ja unelmia. Yhdistä kahvikupilliseen, niin saat totaalisen rentoutuneen ja inspiroituneen mielentilan!

Monta muistoa löydät kuvasta?

Monia blogeja seuratessa voi huomata, että kevätsisustus pitää sisällään ainakin keltaista ja vaaleanvihreää! Kyllä niitä löytyy meiltäkin, tuoreiden kukkien ja parvekekalusteiden muodossa. Pirteitähän nuo keväisen värit ovat, mutta tämän talouden kevätverhoja etsiessä päädyin ihaniin pellavaverhoihin, jotka löysin Wiklundin yläkerran kangaskaupasta. 

Japanilaishenkinen ja kauniisti laskeutuva verho on sijoitettu olohuoneeseen vain toiselle puolelle ikkunaseinää, toisella puolella on omin pikku kätösin tehty "taulu". Laitoin takana olevalle verhokiskolle ohuen ja läpikuultavan verhon korostaakseni pellaverhon värimaailmaa.

Rakastan muistoja, ja niistä kertovia esineitä. Mitä useampi samalla silmäyksellä, sen parempi! Sydämin koristettu kukkakeppi on saatu ystävältä lahjaksi, kun lapsemme syntyi. Mosaiikkikukkaruukku on omaa käsialaani opiskeluajoilta. Mahonkinen purnukka on muisto ulkomailta.

Ukki on aikanaa hiekkapuhaltanut tuon ihanan hyllyn, lieko alkuperäistarkoitus leivonta- tai puhelinpöytä? Vilttipinosta löytyy mm. isäni lapsuudenaikainen viltti, josta löytyy reikiä. Reijät ovat isän käsialaa..pikkupoikana saksittu! Mahtoi tulla koivuniemen herrasta!

Ikea Poäng-tuoli ei pidä sisällään muistoja, mutta kaikessa yksinkertaisuudessaan se istuu olohuoneeseemme kuin nenä päähän. Etsimme sopivaa tuolia pitkään, ja vaihtoehdoiksi jäivät 79 euron Poäng-tuoli sekä 1700 euroa maksava design-tuoli. Poäng oli elämäntilanteeseemme paras ratkaisu: se oli passelin kokoinen, mukava istua, sekä antoi mahdollisuuden hankkia kotiin myös jotain muuta mukavaa hintansa puolesta!

Vanha rouva saapui kotiin

Sain muutama päivä sitten ihanan uutisen - pianovanhukseni saapuisi vihdoin kotiin. Muutimme Raumalta Turkuun viime elokuussa, mutta piano ei mahtunut muuttokuormaan. Ehkä suurin syy oli pianon koko ja paino..se ei hievahdakaan vaikka yrittäisin siirtää sitä koko painollani. Edes millin. Kuusi miestä kantoi sen Rauman asuntoomme hikipäissään ja vannoi sen olevan viimeinen kerta. Onneksi uudet vuokralaiset suostuivat pitämään pianon hoteissaan siihen asti, kunnes saisimme miestyövoimaa kantamaan sen uuteen asuntooomme.

Mahdollisimman vähän ohjelmaa

 

Onnistuneen pääsiäisen resepti oli tänä vuonna lyhyt ja ytimekäs: mahdollisimman vähän suunnitelmia.

Aikaisempina vuosina pääsiäispyhät on vietetty reissun päällä, yleensä kotikaupungissani Kotkassa. Läheisiä on ihana tavata, mutta jatkuva reissaaminen ja vieraspedillä nukkuminen ei aina tunnu lomalta. Opiskelijan ja työssäkäyvän arki ja loma-ajan tarpeet ovat erilaisia, ehkä siinä syy tämänvuotiseen ohjelmanmuutokseen. Tarvitsimme lomaa KAIKESTA, joten keskityimme lähinnä legoihin, ulkoiluun ja suklaansyöntiin.

Suklaa näyttää olevan myös perheen kaksivuotiaan lempijuttuja!