Äitienpäivänä

Tänä vuonna oli Nalle Puhin vuoro saada aamiainen vuoteeseen. Haaveilin itsekin aamiaisesta vuoteessa, mutta lapsemme viidensien oksennusten siivoaminen sai minut heltymään ja sanoin miehelleni, että voimme syödä aamiaisen yhdessä herättyämme. Mikä lie tauti iski. Aamu valkeni kuitenkin terveenä intoa puhkuen!

Sain lapseltani suloisen kortin ja kuvassa näkyvän korkki-asetelman. Omin pikku kätösin tehtyjä kaikki. Mieheltäni sain mukava:n hiuspannan, se on ihana! Tosin valitsin sen itse ;)

Laitoin äitini kuvan keittiön seinälle koko päiväksi. Tiesin, että päivä tulee olemaan ristiriitaisten tunteiden täyttämä, sillä olen ikäänkuin pakotettu muistelemaan häntä juuri tänään. Muina päivinä hän pomppaa mieleeni eri yhteyksissä. Tänään ÄITINÄ.

Olen ehkä siirtymässä vaiheeseen, jossa pystyn muistelemaan äitiäni ja aikaa ennen hänen sairauttaan. Syöpä oli vaikea ja minulle sen kohtaaminen oli traumaattista. Oman äidin katsominen sairasvuoteella tuskaa täynnä repi sisimpäni kappaleiksi ja istuin vieressä hiljaa toivoen, että joku ottaisi hänet. Samalla toivoin, ettei kohtaamisemme jäisi viimeiseksi. Kuinka ristiriitaista.

Äitienpäivänä yritin miettiä äitini persoonallisuutta. Hänen huumorintajunsa oli yhtä kiero kuin minulla. Hänen naurunsa tempaisi mukaansa. Luulen, että opin tuntemaan äitini persoonaa oman ikääntymiseni myötä. Hän oli hyvin erikoinen ja erityinen nainen, jonka tunnekirjo ja maailmankatsomus tuntui poikkeavan kaikesta, mikä meitä ympäröi. Hänen taiteilijaluonteensa vaikutti hänen persoonaansa eniten, niin hyvässä kuin pahassa.

Onko äitienpäivän tarkoituksena pohtia omaa äitiä vai omaa äitiyttä? Onko se minun juhlani äitinä, vai minun juhlani äidilleni? Tämä äitienpäivä oli tunnetasoltaan vaikea. Ehkä ensi vuosi antaa minulle suunnan. Toisaalta. Tämä on vain äitienpäivä. Ja äitienpäivä on joka päivä.